Illalla on pimeää ja hiljaista, mökkikausi ei vielä ole alkanut. Vastarannalla ei näy valoja, eikä sieltä kantaudu ääniä. Kuuluu vain tuulen ujellus puissa ja merellä ja kakluuniuunissa rätisevä tuli. Se tarjoaa hetken hiljentymiselle ja rauhoittumiselle, mikäli vaan malttaa olla kuuntelematta musiikkia.
Tänä talvena ollaan ollut mökillä ehkä vähemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Lieneekö ikääntymisen mukanaan tuomaa mukavuudenhalua? Niin tai näin, ilmeisesti siitä syystä myös metsähiiret ovat ensimmäisiä kertoja löytäneet tiensä mökkiin. Viritin syksyllä hiirenloukkuja, sillä koirien takia en voi laittaa myrkkyansoja. Pari ensimmäistä hiirtä kokikin joulun alla kohtalonsa. Mutta mikä ihme on, että nyt löysin loukut lauenneina ja ilman saalista? Olen parin viime vuoden aikana saanut opetella kaikenlaisia kummallisia taitoja asioissa, joita en ollenkaan hallitse. Hiirien metsästys kuuluu niihin, joten pakko on uudelleen perehtyä ansan viritykseen seuraavaa kertaa varten.
Monena talvena meri on mennyt jäähän vasta helmikuussa. Nyt ei ole pienintäkään merkkiä siihen suuntaan. Onkohan tämä vain normaalin vaihtelua vai ilmaston lämpenemistä? Vesi on kuitenkin tosi kylmää ja silmä tarkkana saa vahtia Tossua, ettei se ryntää veteen. Rannasta pysytellään mahdollisimman kaukana ja keskitytään mieluummiin lähes lumettoman pihan haravointiin. Ja riekkumiseen; pyreneläisen pitää saada juosta, kiipeilla, hyppiä, juosta, kiipeillä...
Pitkästä aikaa tänään paistaa aurinko! Kuvia Nemosta ja Tossusta, mistäpä muustakaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti